perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Alitajunta työskentelee...

Koskien juuri tätä koulukuljetusasiaa, jonka kunta on vienyt Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen.

Googlea on tullut käytettyä ja vastaan on tullut paljon mielenkiintoista materiaalia, kuten
Kunnanhallituksen pöytäkirja 10.4.2007 ( K.hall 241§), jonka lopussa kerrotaan mm. liikenneturvallisuustyöryhmän kokoonpano, ja se että kunnalla ON mahdollisuus saada ajankohtaista laskentaa KOULULIITU-ohjelmalla, koskien koulutietä ja sen turvallisuutta.

Kevyen liikenteen edistämisen arviointi, tausta-aineisto 15.3.2004 , kannattaa tutustua sivuihin 44-51 ( tarva ja koululiitu, jossa jälkimmäisen laskentaa selitettiin perusteellisesti.)

Koululiitu-raportti ; jossa lopussa löytyy kaikki muuttujat arvoineen ja keskimääräiset raja-arvot niin tiensuuntaiseen kulkemiseen kuin tien ylittämiseen liittyvissä kysymyksissä.
( sivut 14-22 ja 35-37 sekä liitteet)

Itse karkeasti laskin tämän kaavan mukaan:


Tien ylittämisen riskilukua laskettaessa tiputetaan laskentakaavasta
pyörätien turvakerroin (T4) pois sekä kerrotaan tienylittämistavan turvakertoimella
(T5) KVL:n, nopeusrajoituksen ja tien leveyden painoarvojen
(M7, M8 ja M9) summa.

((M1+M2+M3...+M6)+((M7+M8+M9) X T5))) X T1 X T2 X T3= TIEN YLITTÄMISEN RISKILUKU.

((10+100+50+48+30+30)+ ((5,0+0+7,0) x 1,1)) x 1 x 0,9 x 0,95= 240,42

raja-arvojen keskiarvot

0 -luokka 180
1 -luokka 189
2 -luokka 189
3 -luokka 206
4 -luokka 223
5 -luokka 223
6 -luokka 223
7 -luokka 240
8 -luokka 240
9 -luokka 240

Ehkä nämä luvut kertovat sen puolueettoman faktan tien turvallisuudesta, eikä ne harhaanjohtavat lauseet kunnan valituksessa siitä, että pysäkkien tekniset tiedot ovat muka väärin, että miksi näkyvyyttä ei ole otettu huomioon eikä sitä että kunta maksaa 515.100,00e vuodessa ( 12% perusopetuksen budjetista) koulukuljetuksista. Ja vaikka vs. sivistystoimen johtaja minulle on vedonnut tien valaistukseen.. niin ei se lisää sitä turvallisuutta niin kuin liikennevalot . Eikä lautakunta voi tehdä päätöksiä oletuksen perusteella. Aikuiset näkee tien ja liikenteen niin eri tavalla kuin lapsi tai vanhus. Samalla toivoisin, että lautakunnat kunnioittaisivat myös oman kunnan ammattilaisia ja mitä he sanovat.
Ja Rovaniemen hallinto-oikeus totesi päätöksessään ; että lapsi ei saa ylittää kantatie 79 yksin eikä kulkea sen viertä. Siitä kunta ei puhu valituksessaan sanallakaan, siitä ylittämisestä ja meillä se ylittäminen on se kultainen lanka.

Meillä tie on lumen/jään vallassa valtaosan lapsen kouluvuodesta, ja siihen ajoittuu myös turismin valtasesongit, eikä vilkas rakennusbuumikaan jää huomaamatta. Minä en halua lapsestani uhria kunnallisen vallan ja säästöjen alttarille. On ne minulle sen verran kalliita nuo minun 3 riiviötä.

Tunnisteet: , , , ,