tiistaina, joulukuuta 30, 2008

Paluu arkeen

Näin välipäivinä näemmä kunnan nettisivukin oli päivittynyt.
Edelleen se kertoo karua kieltä osin kunnan terveyskeskuksen toiminnasta ja kiireettömän hoidon saavuttamisesta, ja osin koko läänin tilasta.

Niin eihän kenelläkään voi olla kiire, kiireen rajan tällä puolen.
Huok.

ps. Olisi se vain veikeetä jos pääkaupunkiseudultakin ihmiset kävisivät synnyttämässä akselilla Tampere- Imatra, ja hammashoidossa samalla etäisyydellä, jopa kauempana, Kuopiossa. Näin eri asemissä me olemme Suomessa.

Tunnisteet: , , ,

tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Joulu tulla jolkottaa

Ja sen myötä haluan toivottaa kaikille sivullani piipahtaville , Hyvää joulua ja Parempaa Uutta Vuotta.
joulu08 168

Ajakaa varovasti ,ja olkaa muutenkin ihmisiksi.

Tunnisteet:

torstaina, joulukuuta 18, 2008

Pöytäkirjahuumoria, tai sitten ei..

Lueskelin tässä Kittilän kunnanhallituksen uusinta pöytäkirjaa ja etenkin siitä kohtaa, jossa kunta antaa lääninhallitukselle sen pyytämää selvitystä. Ohessa suoraa lainausta pöytäkirjasta:
"Edellä mainitun Stakesin selvityksen mukaan kuntanne/kuntayhtymänne terveyskeskuksessa
on ajoittain ongelmia arvioida potilaan hoidon tarve kolmen
arkipäivän kuluessa TAI terveyskeskus ei ole antanut tietoa siitä, miten hoidon
tarpeen arviointi toteutuu. Lapin lääninhallitus pyytää Kittilän kunnanhallitusta
antamaan selvityksensä, josta tulee ilmetä ainakin;
1. Miten hoidon tarpeen arvioinnin toteuttamista säädetyssä
määräajassa seurataan terveyskeskuksessanne?
Vastaus:
Hoidon tarpeen arviointi tehdään pääasiassa heti potilaan
ottaessa terveyskeskukseen yhteyttä, joko sairaanhoitajan
tai lähi/perushoitajan toimesta.

2. Hoidon tarpeen arvioinnin ongelmien laajuus.
Vastaus:
Hoidon tarpeen arvioinnissa ei ongelmia.

3. Mihin toimenpiteisiin terveyskeskuksenne on ryhtynyt, jotta
potilaiden hoidon tarve voidaan arvioida kolmen arkipäivän
kuluessa ja miten toimenpiteissä on onnistuttu??
Vastaus:
Asia on hyvin hoidossa
."

Lähinnä kohtien 2 ja 3 vastausten muotoilu hymyilyttää.. olisi niihin voinut vastata muutenkin kuin "töksäyttäen"

Sitten kun jatkoin jutun lukemista eteenkäsin.. tuli vieläkin riipaisevampaa tekstiä hammashoidon puolelta.
"Edellä mainitun Stakesin selvityksen mukaan kuntanne/kuntayhtymänne terveyskeskuksessa
oli huhtikuussa 2008 18(lukumäärä) yli kuusi kuukautta suun
terveydenhuollon hoitoa odottanutta potilasta 1.000 asukasta kohti. Asian selvittämiseksi lääninhallitus pyytää Kittilän kunnanhallitusta antamaan selvityksensä,
josta tulee ilmetä ainakin:
1. Miten hoitoon pääsyn odotusaikoja seurataan terveyskeskuksessanne?

Vastaus:
Ei kiireellistä hoitoa haluavat potilaat asetetaan jonoon. Jononhallinnassa
käytetään Effica- hammashoitotietojärjestelmää.
Tietojärjestelmästä voidaan tarkistaa jonon tilanne vaikka päivittäin.
6.11.2008 jonossa oli 356 henkeä, yli 6kk jonossa oli ollut
106 henkeä, pisin jonotus aika oli 8,5 kk."

Jo on puppua, tai sitten miksiköhän epäilen että tietoni ovat kuin taika-iskusta ehkä poistuneet Efficasta?? Minä olen ilmoittautunut tuohon jonoon 23.1.08. ja jos lasketaan aikaa tuohon 6.11.08 niin sitähän tulee niin paljon kuin 9 kk ja 14 vrk...
Tunnustan, että olen alkukesästä joutunut käyttämään särkypäivystystä irronneen paikan takia, mutta .. ei se korvaa tarkastusta.. ja jos perjantaina käyn yhden hampaan takia, ja lauantaina toisen.. ei kuulosta mitenkään kivalta.

Hammashoito jatkuu:
"4. Tarjotaanko jonossa oleville potilaille mahdollisuutta saada
hoitoa ostopalveluna muualta palvelunantajalta?

Vastaus:
Ostopalveluja ei ole käytetty.

5. Otetaanko potilaaseen yhteyttä, jos odotusaika venyy aiemmin
ilmoitetusta?

Vastaus: Ei ole käytäntönä ottaa potilaaseen yhteyttä kesken jonotuksen,
heitä sen sijaan kehotetaan itse ottamaan yhteyttä, jos jokin
hammas vaivaa. Jonoon ei myöskään aseteta yhtään potilasta,
jolla on kipua tms. oireita hampaissaan."

"
HOIDON SAATAVUUDEN ODOTUSAJOISTA TIEDOTTAMINEN
(4.2.4.)
1. Miten terveyskeskuksenne julkaisee suun terveydenhuollon
hoidon saatavuuden odotusaikoja koskevat tiedot ja
kuinka usein?
Vastaus:
Tietoa ei ole julkaistu.

2. Jos terveyskeskuksenne ei tähän saakka ole julkaissut suun terveydenhuollon
hoidon saatavuuden odotusaikaoja koskevia tietoja,
mistä syystä tietoja ei ole julkaistu?
Vastaus:
Tietoja on annettu potilaille vain heidän itse kysyessään asiaa, ja
potilaat ovat olleet tähän tyytyväisiä.

3. Jos terveyskeskuksenne ei ole tähän saakka julkaissut suun terveydenhuollon
hoidon saatavuuden odotusaikoja koskevia tietoja,
mihin toimenpiteisiin terveyskeskuksenne aikoo ryhtyä täyttääkseen
laissa säädetyn velvollisuuden julkaista hoidon saatavuutta
koskevat odotusajat?
Vastaus:
Odotusajat tullaan laittamaan näkyville Kittilän kunnan internet
sivuille, sekä ilmoitetaan Kittilä lehdessä yhteisessä ilmoituksessa
lääkärin vastaanoton jonotusaikojen kanssa.

4. Mikäli terveyskeskuksenne julkaisee odotusaikoja koskevat
tiedot, selvitykseen pyydetään liittämään kopio julkaistuista
tiedoista tai internet-osoite, josta tiedot ovat löydettävissä.
Vastaus:
Tietoa ei ole julkaistu, mutta käytäntöä voidaan muuttaa."


Ei ole kovin kovaa luottamusta kunnantoimiin enää minulla jäljellä, ainakaan terveyspuolella, tämän lausunnon perusteella.
Mutta pakko se on ottaa puhelin kauniiseen käteen ja tiedustella lääkäriaikaa..jälleen kerran.

PS. näin jälkikäteen kun katsoin sos.-terv. ltk:n pöytäkirjoja, tätä pykälää EI oltu siellä julkaistu.. miksiköhän, kuka sillä sitten jotain on voittanut??? ja mitä hammashoitolasta vastasivat.. nooh... selityksen makua, joka ei läpi mennyt, mutta kuulemma jonossa olen vielä.

Tunnisteet: , , , , ,

lauantaina, joulukuuta 13, 2008

Tahtoo rallikuskiksi...

Niin, siltä nyt tuntuu kun on tahkonnut n. 300 km tosi huonosti/ ala-arvoisesti hoidettuja teitä. Hulluimmalta tuntuu se, että alemman hoitoluokan tie oli paremmassa kunnossa kuin valtatie. Eli puhun teistä Tornio-Kolari ( valtatie 21) ja Kolari - Kittilä ( kantatie 80). Soitinkin tuosta valtatien huonosta kunnosta jopa tielinjalle

Niin mikä ero kunnossa sitten teillä oli? Valtatiellä oli jumalattomat palteet niin kaistojen keskellä kuin reunoissakin, oli kuin olisi kusirännissä ajanut. Jos ohittaa aikoi, ainoa turvallinen ohitusvauhti oli alle 50 km/h. Kantatiellä taas oli ollut niin paljon liikennettä ,että se oli polkenut reunan palteen aika matalaksi, ja kun tie on sen verran kapea, ei keskipalletta ollut päässyt syntymään. Oli myös muutamat moottorikelkkailijat tehneet auraustyötä tamppaamalla.

Matkan aikana näin vain kaksi aura-autoa, toinen aurasi Pellon taajamassa kevyenliikenteen väyliä, ja toinen oli Kolarissa tankilla ( ajoi tn. kunnan hommia)

Varsinaista polettamista siis oli tämän päivän ajaminen. Ja tosiaan se oli ajamista, kaksin käsin ratista kiinni, vaihteiden vaihtamista, mutkien varovasti ottamista ja aitojen ralliefektien kuulemista niin lumen ropistessa pohjaan ,kun menee palteeseen, kuin moottorin kierroksia..

Jäi vain tienpidosta kysymys.. olikohan urakoitsija viettämässä pikkujouluja???

Tunnisteet: , , , , , , ,