torstaina, maaliskuuta 05, 2009

Vilkastunut meilläkin

Tuo jätekeskustelu ainakin paikallislehdissä. Tiedä sitten mitä ja miten pitkään asiaa on kahvipöydissä keskusteltu.
Tämän viikon Kittilälehdessä oli hyvä haastattelu juuri kierrätykseen ja kuluttamiseen liittyen. Ja oikeinhan se on , että ihmiset maksavat jos jätettä tuottavat.
Pakkotyhjennys, se kiihottaa mieliä eniten. Vielä ei ole selvinnyt mm. sitä kuinka huomioidaan pitkät poissaolot mm. vakituisesta asunnosta. Ja monella Lapecon alueella asuvalla on sekä mökki , että vakituinen asunto, niin ekomaksun tuplaverotus. Siihenkin kohtuus. Luulisi olevan selvitettävissä asuuko mökin omistaja alueella vai ei.

Mutta tiedottaminen ontuu yhä. Tulossa on kuntakierros , mutta he eivät sitä omilla nettisivuillaan mainosta. Mielestäni senkin tiedon paikka on siellä.

Samoin kierrätys/lajittelu-ohjeet ovat tulleet viiveellä.

Neljän eri toimipisteen ylläpitäminen, ei sekään halpaa ole ja varsinkin Levin alueella eivät liene vuokrat halvimmasta päästä. Kyllä varmaan kirkonkylältä olisi löytynyt edullisempaa tilaa.

Olen jo aikoja sitten pyytänyt karttaa mm. jätepisteiden ja paperinkeräyspaikkojen sijainneista. Se helpottaisi paljon, koska sen voi kopioida, ja laittaa vaikka auton hansikaslokeroon, jotta löytää paikan. Varsinkin muualta tuleva mökin omistaja, joka haluaa kierrättää. Ei mökkielämän kaikilla kuulu nettiyhteys ja kone.

Tuosta informaatioringistä, jos en väärin muista, se on Kittilässä puolen kuun jälkeen. Ja mitäs tiedotus ja neuvonta napin alta löytyy.. Hei kamoon! Omaa aktiivisuutta peliin. Menkää ja myykää itsenne päiväkoteihin ja kouluihin. He kyllä mielellään ottavat vastaan. Nyt kun olette kerran Kittilään tulossa tiedotustilaisuutta pitämään, eikun kirkonkylän päiväkotiin täsmäisku. Menisi samoilla matkakuluilla.

Tunnisteet: , , , , ,

keskiviikkona, marraskuuta 19, 2008

Kierrätysmahdollisuuksia!

Törmäsimpä erään artikkelin yhteydessä linkkiin;
valtakunnallinen keräyspistehaku

Mitä se kertoi Kittilästä, oli aika karua luettavaa:
"Keräyspisteet
Jätteentuottajat: kotitalouksille
Sijaintikunta: Kittilä

--------------------------------------------------------------------------------

Hettula Oy
Rovaniementietä 7 km
99100 Kittilä
Kartalla: Eniro.fi » | Google Maps »
Ylläpitäjä: Kuusakoski Oy
Kerättävät jätelajit (kotitalouksille): Seka Bio Energia Paperi Pahvi Kartonki Metalli Lasi Ongelma SER Paristot Muovi Tekstiilit Muu





--------------------------------------------------------------------------------

Kittilän siirtokuormaus- ja hyötyjäteasema
Rovaniementie
99100 Kittilä
Kartalla: Eniro.fi » | Google Maps »
Ylläpitäjä: Lapin Jätehuolto kuntayhtymä
Kerättävät jätelajit (kotitalouksille): Seka Bio Energia Paperi Pahvi Kartonki Metalli Lasi Ongelma SER Paristot Muovi Tekstiilit Muu



Neuvonta: Jäteaseman hoitaja Heikki Perälä
"

Tosin, kuulemma on koekäytössä, joten lista ei ole täydellinen.

Tunnisteet: , , , ,

torstaina, marraskuuta 06, 2008

Luettua

Päivän Lapin Kansasta luettua: Muonio eroamassa Lapin jätehuolto kuntayhtymästä (Lapeco). Eroesitys valtuustolle syhntyi äänin 4-3.

Hmm. Muoniossa ollaan oltukin asian tiimoilta tyytymättömämpiä ja aktiivisempia.
Myös viikon Kittilä-lehdessä oli mielipidekirjoitus juuri jätehuoltoon liityen.

Pohjoisten kuntien alueella on paljon vanhoja ihmisiä ja pieniä talouksia, joissa jätettä ei synny nimeksikään. Ymmärrän huolen, jos tulot on muutenkin pienet, niin uudet jätehuoltomaksut eivät sitä helpota. Ja omasta kierrättämisestä ei hyödy, juuri nimeksikään.

Vieläkin perään jätehuollon kuntayhtymältä lisää valistusta ja koulutusta , sekä mahdollisuutta kierrättää, ja siten vähentää jätteen määrää.

Yksi vaihtoehto lienee sekin, että purkaa kaupassa kaikki ylimääräiset pakkausmateriaalit ostamisen jälkeen pois, ja jättää ne kaupan kontolle. Eli hinkki matkaan, ja maitopurkit tyhjäksi.

Tunnisteet: , , ,

lauantaina, heinäkuuta 12, 2008

Mihin menet Lapeco??

Mitä seurasin tiedotustilaisuutta Kittilässä ja olen lukenut muualla kirjoitettuja mielipidekirjoituksia, jää jäljelle kysymys: Tiedättekö te mitä te olette tekemässä, Lapeco??



Malli, jolla olette alkaneet toimia tulee suosimaan jätteen tuottamista, ei kierrättämistä. Raha on se , joka opettaa, ei tasamaksut kaikille. Onhan se oikeudenmukaista , että kulut jaetaan kaikille, mutta se myös passivoi ihmisiä , jos hyöty kierrättämisestä ei näy omassa kukkarossa.



Onni ja autuus tuntuu olevan jäteasemalta lähtevä konttirekka, joita lähtee pari viikossa/ jäteasema, kohti Tornion Riuttajängän Jäkälää. Kumipyörillä kulkeva jäte tulee kalliiksi, varsinkin kun polttoaineen hinnat ovat nousussa.



Tyhjennyskertoja pitää saada 4-8 vk:n välein , vaikka tyhjennettävää ei olisi. Muutenkin perustellaan, että on suunniteltava ajoreitit, ja että on hankala seurata kuinka monta kertaa astia on tyhjennetty.



Hei haloo, oletteko kuulleet ammattinimikkeestä ajojärjestelijä ? Tämän laajuisella alueella toimivan yrityksen epäilisin tarvitsevan sellaisen. Samalla voisi ottaa käyttöön viivakoodiin pohjautuvan kuittausjärjestelmän, jonka avulla jokainen kuntayhtymän alueella oleva tyhjennettävä roska-astia tunnistettaisiin. Tulisi niin yritykselle mustaa valkoisella, kuin myös kuluttajalle . Ja tuohon tilattavaan tyhjennykseen.. sen voisi tilata tekstiviestillä vaikka siten että viesti on oltava edellisen viikon torstaina ajojärjestelijällä, joka sitten pe/ma laatisi loppuviikon ajolinjat. Ja kenellä kännykkää tai nettiä ei ole, voisi tilata sen lankapuhelimella.

Nyt Lapin Kansassa uutisoitiin mahdollista energiajakeen ajamista Kiirunaan.. Hyvä ajatus, kannatettava, mutta miten he onnistuvat sen toteuttamaan? Muutenkin paperiversiossa luvattiin kymmenen hyvää ja kaksitoista kaunista.. jopa sitä että kaikki kierrätettävä kierrätetään.. Ei niin puhuttu tiedotustilaisuudessa. Vedottiin vähäiseen määrään ja kannattamattomuuteen.

Eräänä päivänä katselin meidän tuottamaamme jätettä , jos kompostoitava jäte otetaan erilleen, valtaosa tuottamastamme jätteestä 90% on energiajätettä.

Nyt olisi tilaisuus kasvattaa lapset kierrättäjiksi, eli valistusta ja toimintaa päivähoitoon ja ala-asteelle, sieltä se varmasti juurtuu, ja esimerkki tarttuu myös vanhempiinkin.

Itse ole oppini saanut kotoa, ja kierrättäisin vielä enemmän jos vain Lapeco antaisi mahdollisuuden.

Tunnisteet: , , , , ,